Poweria kehiin!

Viime kirjoittelusta onkin vierähtänyt jo viikko. En ole kuitenkaan levännyt laakereillani, vaan olen suunnitellut ja toteuttanut virtalähteiden sijoittelua järjestelmään. Isot vesipumput vaatii 12-v, joten kyseinen jännite ja tarpeellinen virta pitää imeä jostain. On myös fiksua laittaa 230-v releet jo tässä vaiheessa turvallisemmin omaan tilaan, joten päätin tehdä jonkinlaisen kokoonpanon olemassa olevista tykötarpeista. Kaapista löytyi sopiva levyn palanen ja 12-v tietokoneen virtalähde, jota olen aiemmin käyttänyt yleis-virtalähteenä. Otan ne hyötykäyttöön tässä projektissa. Kuva setupista löytyy alhaalta. Koko järjestelmän pääkytkin on pistorarian kytkin. Pistorasiat ja kojerasian hain Biltemasta, sillä sieltä niitä saa halvalla. Rakennan myöhemmin ympärille pölyltä ja roiskevedeltä suojaavan kotelon parveketta ajatellen.

Huom! Kuvan asennukset kuuluu sarjaan ”älä tee kotona” ellet omaa koulutusta sähkötöihin.

Chilit, paprikat ja kurkku kasvaa vauhdila! Kuulin sellaista että pieni tuuli silloin tällöin tekisi taimille vahvemmat varret. Saas nähdä, mutta siinäpä se flekti nyt tuulettaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s