Loppuyhteenveto – Final words

Blogi hiljenee – Wrapping up

On tullut aika tehdä loppuyhteenveto kastelujärjestelmäprojektista tämän vuoden osalta. Kehitystyö jatkuu, mutta en meinaa enää jokaista risausta käydä blogiin päivittämässä. Sopimus WordPressin kanssa tosin jatkuu vuoden loppuun, joten blogi on ainakin siihen asti vielä täällä.

Blogin pitämisestä on vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta on hauska kirjoitaa ja jakaa kokemuksia kehitystyöstä, mutta toisaalta välillä tuntuu että pitäisi kirjoittaa useammin tai laajemmin, jotta blogi olisi ”blogina” mielenkiintoisempi. Se taasen vaatii aikaa, joka on joskus aika kortilla.

Vaikka olen sanonut, että blogi on minulle lähinnä muistiinpanoja varten, en kiellä etteivätkö muutamat harvat kommentit olisi lämmittäneet mieltä. Mitä enemmän kävijöitä on käynyt, sitä merkitysellisemmältä blogin pitäminen on tuntunut. Ja sitten jos en jouda päivittämään blogia mielekkeellä sisällöllä, tuntuu kuin ”pettäisin” seuraajat.

Joten, iso kiitos vierailijoille, seuraajille ja harvoille kommentoijille! Ilman teitä olisin varmaan laittanut pillit pussiin (bloggaamisen osalta) jo aiemmin.

Big thanks for the visitors and followers! I’ve decided to stop blogging for now. Development continues, but I feel that I don’t have enough time and energy to keep posting interesting blogs regularly.

Parveke tyhjenee – autumn preparations

Vaikka syksy ei varsinaisesti vielä ole Oulua saavuttanut, aletaan meidän parvekkeella siirtymään jo syystunnelmaan sisustuksen osalta. Niinhän siinä kävi, että kirvat valloittivat loputkin kasvit ja ne heivattiin menemään 25.8. Ainostaan kurkut, basilicat ja salaatti ovat vielä vapaita kirvoista, joten niiden elämä jatkuu siihen asti kun satoa riittää ja hengissä säilyvät. – Näin siis, elleivät kirvat sitten päätä hyökätä niidenkin kimppuun.

Aphids conquered our balcony and we had to destroy most of our plants 25.8. Now it’s time to prepare the balcony for the autumn with autumn decorations like lanterns and candles.

Avomaakurkun valloitusprojekti jatkuu 🥴
Tuon kokoisia niistä tulee
Tämä on vasta alkua.. odotan että tulee vielä 5 purkkia ainakin lisää.

Kastelujärjestelmän yhteenveto – System summary

Kastelujärjestelmä on toiminut pääasiassa hyvin. Teimme kesällä kaksi viikon reissua ja automaattikastelu hoiti kastelun puolestamme onnistuneesti. Ihan autonominen järjestelmä ei siltikään ole ja molempina reissuina jouduin tekemään etäyhteydellä lisäkasteluita. Onneksi etäyhteys (Teamviewer) toimi loistavasti – samoin kuin 2 IP-kameraa, jotka virittelin väliaikaisesti aina reissujen ajaksi kuvaamaan kasveja ja kastelukaukaloa.

Kesä oli opettavainen monen asian suhteen ja ensi kesänä aion kasata järjestelmän järkevämmin. Alla listaus onnistumisista ja epäonnistumisista (tai asioista, jotka voisi tehdä paremmin)

Irrigation system was working quite well during the whole summer. System was operating also during our holiday trips and it watered the plants on behalf of us. However, the system is not full autonomous and I had to do couple of extra irrigation’s remotely. I just couldn’t trust the system 100% and I used remote connections (Teamviewer & IP cameras) during our trips.

The summer was instructive from many aspects and I’m going to improve several things for the next summer. Below is a list of what went well and what can be done better (in Finnish)

Onnistumiset

  • Arkkitehtuuri yleisellä tasolla
  • Raspberry Pi 4 (BLE controllerista en ole varma)
  • Releet (ne missä vihreät ledit)
  • Isot 12-v pumput (paitsi musta – se on herkkä ilmalle, 5v pumput on aika heikkoja)
  • Lateraalinen putkikastelusysteemi yrteille
  • Letkusyöttösysteemi chileille ja paprikoille
  • Vilpolan amppelin kastelu yläkautta
  • Räkki (ruma, mutta toimiva)
  • Teamviewer toimii. Samoin IP-kaverat ja VNC-yhteys
  • Ohjelmisto Python3:lla (varauksin)
  • GUI
  • ”Etiäinen” itsenäisenä yksikkönä, eli ESP 32 kastelupurkki
  • Statistiikkanäyttö Matplotilla
  • Saimme hyvä sadon timjamia, salaattia, persiljaa, minttua, basilicaa, voimakasta minttua, tilliä, ruohosipulia, chiliä ja kurkkua.
  • Kukista menestyivät; keltainen ja punainen miljoonakello.

Parantamisen varaa näissä

  • BLE yhteys. Toimii, mutta Raspberry katkaiseen sen oudosti usean kirjoituksen jälkeen
  • Scheduleri Python3:lla. Pitää tehdä se luotettavammaksi. Välillä statistiikat eivät päivity pilveen
  • Kosteus/kuivuus-perusteinen kastelu. Ei ollut käytössä. Käytännössä kasvit kuolee, mikäli kastellaan vasta kun kosteusmittari näyttää kuivuutta. Tarkempi kosteusanturi jostain?
  • Kosteusantureiden (multa) outo käyttäytyminen välillä.
  • Kasvihuoneen ilmankosteusanturi bugittaa välillä (yhteys sinne) aiheuttaen koko järjestelmän kuolemisen ja re-bootti tarvitaan.
  • Osta ensi kesäksi samettiruusuja kirvoja torjumaan!
  • Vilpolan ja kesäkeittiön kukkien kastelut kannattaa tehdä alakautta, eikä katosta

Näihin en ehtinyt ollenkaan

  • Kastelukalibrointi
  • Kännykkäohjaus Android-applikaatiolla
  • Nettiohjaus selaimella
  • Graafien teko ja käsittely suoraan pilvessä
  • Erillinen syöttö ravinnevedelle ja puhtaalle vedelle. Kiireen vuoksi oikaisin ja käytin pelkkää ravinnevesisyöttöä. Näin ei saa optimaalista ravinneliuosta per kasvi ja myös leväriski järjsetelmässä kasvoi.
  • Kastelun levitin painovoimaisen kastelun pistemäisyyden poistamiseksi

Ikävät sattumukset ja virheet

  • Levän kasvu kasteluvesisäiliössä. Tämä oli oma vika, sillä säiliön vesi pääsi lämpenemään liikaa ja veteen pääsi ehkä orgaanista likaa. Lisäksi pumppasin vettä tyhmyyksissäni koko järjetelmään ja järjestelmän joutui huuhtelemaan kloorilla
  • Paprikat pölyttyivät chilien kanssa ja emme saaneet paprikoita ollenkaan.
  • Herneitä tuli hyvin vaatimaton määrä, vaikka multa ja kastelu oli hyvää.
  • Kirjoven hyökkäys (olisimmeko saaneet torjuttua ne samettiruusuilla?)
  • Biolanin kanankakkalannoitteen väärinkäyttö (ripottelin pintaan, ei olisi kannattanut – se homehtui)
  • Biolanin jauhelannoitteen väärinkäyttö (ripottelu pintaan) – liiallinen veden syöttö yhdistettynä tähän aiheutti kärpästen toukkien ilmaantumisen multaan

Kouluarvosanana antaisin projektille 7.8. Aika moni asia onnistui ja opein myös paljon uutta. Muutama asia meni myös pieleen ja en tiedä olisiko kirvojen hyökkäystä varmuudella voinut estää mitenkään.

Onko järjestelmä nyt valmis ja hoitaako se kaiken kastelun puolestamme? Vastaus on selvä ei!😁 Se kykenee pitämään kasvit hengissä viikon tai kaksi, mutta vaativan ympäristön (parvekkeen jossa lämpötila vaihtelee suuresti) kastelu on paljon muutakin kuin veden jakelua aikataulutetusti. En ehtinyt saada lämpötilan/kosteuden mukaan säätyvää kastelua toimintakuntoon, enkä myöskään ”kastelun levitintä” pistemäisen kastelun parantamiseksi. Paljon on siis vielä kehitettävää. Jos joku lukijoista suunnittelee samanlaista projektia ja haluaa lisätietoja jostain, niin minuun saa ottaa yhteyttä. Jokin yhteistyöprojekti voisi olla myös mahdollinen.

Kiitos lukijoille ja hyvää syksyn jatkoa. 🙂

Thank You visitors and followers. Have a nice autumn.

PS. saatan silti joskus käydä tänne jotain päivittämässä myöhemminkin.. mutta hyvin epäsäännöllisesti! I might still update something here later on… but very randomly! 😀

Kesä jo parvekkeella!

Kuten kuvasta näkyy, kasvit jo innolla odottaa että pääsisivät viimein kastelujärjestelmän hellään hoitoon. Yöpakkaset ovat viimeinkin ohi ja kasvit muuttaa parvekkeelle lähipäivinä jos ei nyt takatalvea tule. Olen käyttänyt niitä päivittäin ulkona, jotta tottuvat suoraan auringonvaloon ja eri lämpötiloihin.

Nämä muuttaa kasvihuoneeseen ja sen viereen
Näihin tulee kurkkuja ja herneet

Ohjelmointi on edennyt siihen vaiheeseen,että pystyn nyt ohjaamaan jokaista pumppua manuaalisesti GUI:sta. Kasvien sijoittelu parvekkeelle on myös selkeytynyt. Toiset tarvii suojaa (kurkku) ja toiset tykkää märästä mullasta (herne). Toiset taas viihtyy vähemmässä ja kuivemmassa mullassa (yrtit, chili). Nämä kaikki vaikuttaa sijoitteluun ja letkujen vetämiseen.

Tässä taas näitä uskomattomia suunnittelukuvia. Ei varmaan kerro kenellekään mitään mutta jaan silti 🥴